Tampere kuplii 2015

Toivon kirja ja Tahvana (0:30h)

Lauantai 11:00–11:30 @ Vooninki

Lempeä huumori ja mietiskelevä tunnelma siivittävät Tommi Musturin inhimillistä suurteosta hämäläisen pariskunnan arjesta.

Alun perin viidessä osassa ilmestynyt Toivon kirja on nyt koottu arvoiseensa asuun. Jykevä kovakantinen kokoelma sisältää tarinan kokonaisuudessaan sekä silmän täydeltä sykähdyttävää värikuvitusta. Kirja julkaistaan vuonna 2015 myös Saksassa, Puolassa, Tanskassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa.

Aapo Rapin uusi albumi Tahvana on vähäsanainen kokonaisuus, jossa kuvataan nimettömäksi jäävän miehen matkaa ajan ja paikan halki. Upeasti piirretty, mestarillisesti kerrottu runollinen sarjakuvateos lumoaa lukijansa ja siirtää tämän taianomaiseen maailmaan.

Aapo Rapin edellinen albumi Kosmista kauhua on ehdokkaana vuoden 2015 Sarjakuva-Finlandian saajaksi.

« Takaisin